Lukio on kärsimys

Mutta niin sen kuuluukin olla

Hartioilleni on laskeutunut todellinen haaste. Minun tulisi kirjoittaa lukiosta teksti, joka saisi mahdollisimman lukuisan määrän yläkoululaisia innostumaan ja hakemaan rakkaaseen opinahjoomme opiskelemaan. Koen olevani jopa kohtalainen kirjoittaja, mutta tämä on eittämättä haasteellisimpia tehtäviä, mitä harteilleni on laskettu.

   Voisin hyvin valehdella. Voisin sanoa, että lukiolaiselämä on huoletonta ja rentoa; että kaikki sujuu kuin itsestään, eikä mikään tee kipeää. En kuitenkaan voi tehdä sitä naiveille ja tulevaisuudenuskoisille yseille: lukio on haaste, joka pitää tiedostaa ennen siihen ryhtymistä. Lukiossa on rankkaa, läksyjä on paljon ja suoritukset ovat pääasiassa omalla vastuulla.

   Toki lukiossa on jokseenkin vapaa ilmapiiri. Harva opettaja suuttuu, jos läksyt jäävät tekemättä ja kursseja saa suorittaa omaan tahtiinsa. Kuitenkin vaikka kukaan ei pakota tekemään seitsemää kurssia samanaikaisesti, henkilökohtaiset paineet ajavat lukiolaisparan toistumiseen haukkaamaan liian suuria paloja. Vapaus tuo vastuuta ja stressitön lukiolainen on huono lukiolainen.

   Muutamia hurjia rientoja (nahkabileet, wanhojen jatkot) lukuunottamatta lukiolaisen arki on raskasta, harmaata ja matalaa. On kuitenkin ensimmäinen virhe lähteä etsimään lukiosta mukavaa arkea: lukion anti on jotain paljon mielekkäämpää kuin yleinen veltostelu ja vapaa-ajan runsaus. Lukio on avain maailmaan, avain ymmärrykseen, avain innostumiseen. Se ei voisi olla, mitä se on jos täällä sluibailtaisiin kuin lybellä. Se ei voisi olla niin laaja ja monipuolinen, jos se valmistaisi johonkin konkreettiseen, niinkuin vaikka ammattikoulu.

   Jos en olisi tullut lukioon, maailmankuvani olisi paljon rajoitetumpi, enkä ymmärtäisi omaa perspektiiviäni asoihin läheskään samalla lailla. En varmasti edes ymmärtäisi sanoja 'maailmankuva' tai 'perspektiivi'. Olisin ehkä huolettomampi, sillä tieto tuo tunnetusti tuskaa ja pelkoa. En silti usko, että voisin tyytyä johonkin toiseen kouluun. Jos olisin esimerkiksi lähtenyt Poriin tai Tornioon muusikkolinjalle, kuten suunnittelin, olisin varmasti ahdistunut. Lukio kehittää ihmistä ihmisen tähden, eikä suoraan työnharjoittajaksi yhteiskunnan taloudelliseen rattaistoon.

   Lukio ottaa ja lukio antaa. Vaikka lukiolaisarki on hektistä ja haastavaa, suosittelen sitä kaikille kynnellekykeneville. On kiva ymmärtää maailmaa, vaikkei siitä ammattia saakaan.

Lukiolaisen vapaa-aika on rentoa ja mielekästä

Lukiolta maailmalle- Sonja Strömsholm

Ressistä rakkauteen

Ysillä stressasi. Koulussa kaikki kiinnosti jonkin verran, mutta oikein mikään aihepiiri ei sytyttänyt ylitse muiden. Toivoin, että jossain vaiheessa löytäisin oman juttuni, ja itselleni paras tapa jatkaa sen etsintää oli mennä lukioon.

   Nyt, kun lukion aloituksesta on kulunut yli kymmenen vuotta, innostun edelleen sekä kemiasta, 
laulamisesta, psykologiasta että kirjoittamisesta. Oma juttu ei siis koskaan kiteytynyt yhdeksi tietyksi perinteiseksi ammatiksi. Se ei kuitenkaan menoa hidastanut: minulla on oma, hyvin menestyvä valmennusyritys, ja rakastan työtäni sen kaikessa monipuolisuudessaan. Lukiosta saamani laaja yleissivistys ja erilaiset näkökulmat maailmaan ovatkin olleet minulle korvaamattomaksi hyödyksi työssäni.

   Lukiossa meinasin usein kuolla maantiedon tunneilla nauruun huippuopettajan vitsien vuoksi, ja ruokalassa kavereilta saamani pitkän matikan tukiopetustunnit ovat edelleen lämpimiä muistoja. Kuvistunneilla kuunneltiin musaa ja aulan sohvilla sai ottaa päikkärit.

   Kuitenkin valehtelisin, jos väittäisin, että lukiossa olisi pelkästään helppoa ja hauskaa. Niin kuin saavuttaakseen mitä tahansa arvokasta elämässä, myös valkolakin eteen täytyy tehdä töitä. Mutta lukiossa tämän työn voi tehdä omalla tyylillään, monimuotoisessa porukassa, persoonallisten opettajien johdolla.

   Lopulta ysiluokan stressi muuttui iloksi ja helpotukseksi: tein yhden elämäni parhaista valinnoista.

Sonja Strömsholm

26 vuotta, KTM, yrittäjä, Helsinki

Sonja kotitoimistolla Helsingissä